perjantai 22. tammikuuta 2016

Keräilykysely

Tässä ginga-aiheinen keräilykysely. Suuret kiitokset kyselyyn vastanneille: Kiia, Anttu ja Riina.

1. Mikä on suosikki oheistuotteesi?
Kiia Kuoppala: John Figuuri

Anttu Töyrylä: Tykkään niin monista oheistuotteista, mutta kaiketi voiton vie omalta osaltani GNG-figuurit sekä studiomateriaalit - erityisesti mallikuvat ja animaatiokalvot. Pidän kovasti GNG-figuurien veistosmaisesta ulkonäöstä, varsinkin metallihohtoiset figuurit ovat mielestäni aivan mahtavia. Studiomateriaalit ovat taas osa tuotantoprosessia, mikä luo niille muutakin kuin rahallista arvoa. Minusta on mahtavaa, että animen tekemisen jälkeen mallikuvat ja animaatiokalvot ovat lähteneet maailmalle ja päätyneet sarjaa fanittaville ihmisille. Palanen animeprosessia omassa hyllyssä.

Riina Kiiski: Vaikea valita yhtä, mutta sanotaan vaikka näin, että Hopeanuoli VHS kasetit. Ne olivat ensimmäiset oheistuotteeni mitä omistin, niin siksi ne ovat suosikkini.

2. Milloin aloitit keräilyn?

Kiia Kuoppala: Vuonna 2006 eli 10vuotta olen keräillyt.

Anttu Töyrylä: Olen aloittanut keräilyn vuonna 2011 eli 5 vuotta tulee tänä vuonna täyteen.

Riina Kiiski: Aloitin varsinaisen keräilyn vuonna 2011.

3. Mikä on kallein oheistuotteesi?

Kiia Kuoppala: Weed Collection edition

Anttu Töyrylä: Kallein yksittäinen tuote, jonka olen ostanut taitaa olla GNG-animaatiokalvo taustalla. Molemmat taustalliset kalvoni ovat olleet lähemmäs 150€.

Riina Kiiski: Gin figuuri (20€). Olen nimittäin saanut kaverilta suurimman osan oheistuotteista alle 20€'lla, eli tämä on kallein ostamani.

4. Mitä keräily merkitsee sinulle?
Kiia Kuoppala: Keräily merkitsee minulle tänä päivänä sitä että saan keräillä mahtavaa sarjaa, ja että nään miten sarja loppuu.

Anttu Töyrylä: Keräily on minulle samaan aikaan todella rakas, että haastava harrastus. Keräilyharrastusta on vaikeaa selittää ja siitä tulee helposti hyvin materialistinen leima. Harmillisen monella on sellainen käsitys, että keräily mittaa faniuden määrää. Mitä kovempi fani olet, sitä enemmän sinulla on krääsää ja sitä rataa. Fanius määräytyy sarjan kiinnostuksen ja rakkauden myötä. Keräily on fanittamisen muoto siinä, missä musiikin, fanartin tai vaikka cosplaynkin harrastaminen. Olen pyrkinyt mainitsemaan tästä aina, kun voin, joten sikäli asiaa ei voi mielestäni painottaa liikaa.


Minulle keräily on kaiketi jonkinlaista lapsuuden kokemista uudelleen, koska itselläni ei ollut lapsena varaa eikä mahdollisuutta hankkia rakastamieni sarjojen oheistuotteita. En koe, että minulla olisi kotona hyllyt täynnä rojua vaan pieni pala historiaa ja mukava pieni oheistuotemuseo aina esillä ja hypisteltävissä. Olen myös yhdistänyt mielelläni keräilyn ja bloggaamisen, koska aihe tuntuu kiinnostavan muitakin. Itseasiassa suurin osa omasta innostuksestani oheistuotteiden esittelyyn ja kuvaamiseen juurtaa juonensa oman keräilyni alkuaikoihin, jolloin harmittelin monesti etten nähnyt isoista kokoelmakuvista kaikkia tuotteita tarkasti eikä niistä ollut tietoa kuin alan harrastajilla.

Riina Kiiski: Paljon. Keräily on minulle kuin harrastus, josta pidän

5. Jos saisit valita minkä tahansa oheistuotteen jonka saisit, mikä se olisi? Miksi?

Kiia Kuoppala: Haluaisin Joko Akame tai John pehmon. sillä nämä kaksi hahmoa ovat kaikista parhaimmat ja niin ihania. Olisi ihana saada edes yksi pehmolelu tästä mahtavasta sarjasta.

Anttu Töyrylä: Mer-pehmon. En varsinaisesti välitä GDW-pehmoista niiden hintojen takia ja koska ne kaikki ovat ”samasta muotista”, mutta koska Mer kuuluu lempihahmoihini keräisin mielelläni kaikki hänestä olevat oheistuotteet.

Riina Kiiski: Weed pehmo. Tiedän etten tuu saamaan sellasta kalliin hinnan takia, joten jos saisin sen ilmaiseksi ottaisin sen heti.

6. Keskitytkö keräilyssä johonkin tiettyyn alueeseen? Esim. Figuurit, mangat, muut oheistuotteet,

Kiia Kuoppala: Tällähetkellä en keskity, En ole hetkeen ostanut nyt mitään, mutta enimikseen minulla on Mangoja.

Anttu Töyrylä: En varsinaisesti, pikemminkin suljen pois alueita hintaluokan (esim. pehmot, 2. sarjan GNG-figuurit) tai omanmielenkiinnon puutteeni takia (esim. tarrat, eri mangajulkaisut). Sanoisin keräilyni painottuvan tasaisesti fifty-fifty mangaan ja oheistuotteisiin yleensä.

Riina Kiiski: Kaikki suomi mangat on pakko saada.

7. Mitä mieltä olet fanarteista? Keräiletkö niitä?

Kiia Kuoppala: Fani taide on kaunista ja Ihanaa katseltavaa. itsekkin ruukaan piirtää kyseisen sarjan hahmoja. En keräile, Mutta ehkä jonakin päivänä sekin voi olla mahdollista

Anttu Töyrylä: Tykkään fanarteista, osoitan kylläkin tämän lähinnä vain favettamalla niitä hirveästi eri sivustoilla... Silloin tällöin
saatan eksyä ostamaan joitakin fanmade-juttuja (viimeisin ostokseni on Hukkahurjan kuvittama Ginga-aiheinen
muki). Omistan yllättävän vähän fanmade-juttuja, todennäköisesti siksi etten käy juurikaan missään tapahtumissa. Olen aina arvostanut fanarteja ihan älyttömästi, mutta en varsinaisesti tulostele niitä seinilleni tai mitään. Piirrän itse kyllä fanartia hurjan paljon ja tykkään tehdä kaikkia fanmade-juttuja.


Riina Kiiski:  Erittäin upeita. En keräile, mutta saatan joskus coneissa ostaa taidekujilta Ginga artteja.

8. Kuvia kokoelmastani.


Anttu Töyrylä:


Riina Kiiski:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti